”Meidän on otettava vastaan hyvät ja huonot asiat”

Kapteenin vaimo osana laivayhteisöä 1800-luvun amerikkalaisilla valaanpyyntialuksilla

Abstract

Amerikkalaisten valaanpyyntialusten matkat 1840–1870-luvuilla suuntautuivat vieraille ja vaarallisille vesialueille ja kestivät jopa viisi vuotta. Valaiden pyydystäminen edellytti miehistön ja päällystön yhteistyötä sekä monenlaista osaamista. Miehistö ei ollut yhdenmukainen joukko, vaan kokemus, ammattitaito ja etnisyys vaikuttivat miesten asemaan laivalla. Jokaisella miehistön jäsenellä oli oma paikkansa laivan arvojärjestyksessä, kapteenin ollessa ehdoton auktoriteetti. Kapteenien asemaa vahvisti 1840-luvulta eteenpäin mahdollisuus ottaa vaimo mukaan matkalle. Vaimojen asemasta laivoilla on esitetty ristiriitaisia tulkintoja. Ainoana naisena muuten miehisessä yhteisössä heidät saatettiin kokea ulkopuolisina henkilöinä, jotka vaikuttivat häiritsevästi kapteenin työhön. Toisaalta he saattoivat persoonallaan vaikuttaa positiivisesti laivayhteisön mielialaan tai moraaliin.

Nykytutkimus on osoittanut monin tavoin, kuinka viktoriaaniseen aikaan liitetyt ideaalit olivat kaukana sen ajan tavallisen ihmisen kokemuspiiristä. Työn ja kodin, julkisen ja yksityisen, naisen ja miehen maailman tarkka erottaminen ei todellisuudessa ollut niin voimakasta. Toisaalta esimerkiksi uskonnolla oli suuri vaikutus ihmisten elämään ja ihanteet koettiin tavoittelemisen arvoisina.  Naisen lähteminen mukaan merelle oli rohkea päätös. He halusivat olla aviomiehensä seurassa ja elää perheenä laivoilla pitkän erossaolon sijaan. Miten vaimot kirjoittivat laivayhteisöstä? Milloin he kokivat osallistuvansa tapahtumiin ja milloin he olivat erillään tekemisestä? Aikaisemmassa tutkimuksessa tuodaan esille vaimojen eristäytyneisyys ja yksinäisyys laivoilla, joiden yhteisöissä ei ollut heille sijaa. Naisen tila laivalla esitetään sukupuolitettuna ja rajattuna.

Artikkelin lähteinä käytettäviä kapteenien vaimojen kirjoittamia päiväkirjoja on luettu tarkalla lähiluvulla. Vaimot kirjoittivat itsensä osaksi yhteisöä monin tavoin, erityisesti erilaisten tapahtumien yhteydessä. Laivalla vallinneet tunnetilat kuten ilo, suru, pelko ja jännitys koskettivat myös vaimoja. Vaimoja määritti eniten omien työtehtävien puuttuminen. Vaimot kokivat itsensä osaksi päällystöä ja heidän kommenttinsa miehistöstä vaihtelivat matkan eri osuuksien mukaisesti. Pyyntivesillä miehistö oli enemmän läsnä kirjoituksissa kuin purjehduksen aikana. Artikkelissa osoitetaan aiemmista tulkinnoista poiketen, että vaimot kokivat matkat positiivisina kokemuksina ja että he olivat aktiivisia toimijoita aluksilla. He pystyivät mukautumaan erilaisiin tilanteisiin ja dokumentoivat mielellään uusia asioita. Vaimojen kautta saamme tuoreen ja mielenkiintoisen esimerkin joukon tutkimisesta historiallisessa kontekstissa.