Lähde: historiatieteellinen aikakauskirja https://lahde.journal.fi/ <p>Lähde on kaksikielinen tieteellinen julkaisu (jufo 1), joka ilmestyy vuosittain avoimena verkkojulkaisuna. Se julkaisee artikkeleita historian ja sen lähitieteiden alalta. Lähde is an annually published peer-reviewed scientific journal (fin/eng) focusing on the fields of history and social sciences.</p> Labyrintti ry ja Pohjois-Karjalan historiallinen yhdistys ry fi-FI Lähde: historiatieteellinen aikakauskirja 1795-035X Pääkirjoitus https://lahde.journal.fi/article/view/77396 Jenni Merovuo ##submission.copyrightStatement## 2018-12-21 2018-12-21 15 3–4 3–4 ”Mistä se on tullut se ajatus, että tää on taiteilijoiden saari ja mihin se sit aina välillä unohtuu?” https://lahde.journal.fi/article/view/70431 <p><em>Käsittelen artikkelissani suomenlinnalaisten taidealan toimijoiden asemaa kulttuuriperintöyhteisönä, joka etenkin matkailun kontekstissa edustaa elävää perintöä ja paikallisuutta. Tutkin etnografiseen kenttätyöhön perustuvasta viiden taidealan toimijan haastatteluaineistosta, millä tavoin toimijat itse näkevät työnsä ja kasvaneen matkailun välisen suhteen. Tutkimusaineiston sisällönanalyysistä välittyy näkemys Suomenlinnasta yhteisöllisenä ja kansainvälisenä taidekohteena, joka ei vielä ole riittävästi hyödyntänyt maailmanperintökohteena toimimista. Suurimpina haasteina nähtiin taidealan toiminnan kokonaisuutta koordinoivan tahon puuttuminen. Käsitykset Taiteilijoiden Suomenlinna -brändin tarpeellisuudesta, matkailutuotteiden myynnistä ja myyntipaikoista, yleisöosallisuuden vastuista sekä taiteen paikkasuhdetta ammentavista tavoista vaihtelivat. Asutun maailmanperintökohteen avoimuuden ja saavutettavuuden kysymykset ovat monitahoisia ja herättävät pohdintaa siitä, kuinka huolehtia taiteilijoiden työrauhan ja matkailijoiden kohtaamisen välisestä tasapainosta. Taidealan toimijoista voidaan puhua yhtenä joukkona, mutta sen sisällä on monia alayhteisöjä, taidemuotoja ja työskentelytapoja, jotka tulisi huomioida. Vaikka kaikki taiteen alan toimijat eivät halua sijoittaa työtään osaksi turismiteollisuutta, osa toimijoista toivoo Suomenlinnalta vahvempaa taiteilijoiden näkyvyyteen panostamista. Taiteilijoiden Suomenlinna -konsepti voi parhaimmillaan tukea maailmanperintökohteen kulttuurista kestävyyttä ja kulttuurisesti kestävää matkailua luomalla tilaa yhteisölähtöisille ideoille ja muuntuville perinteille sekä paikkasuhteen taiteellisille tulkinnoille. </em></p> Pauliina Latvala-Harvilahti ##submission.copyrightStatement## 2018-12-21 2018-12-21 15 5–24 5–24 Joukkosuggestion vallassa https://lahde.journal.fi/article/view/69837 <p><em>Tämä artikkeli on tapaustutkimus Lapinlahden sairaalan oikeusmielitautiopin alilääkäri Akseli Nikulan kaksiosaisesta artikkelista ”Joukkojen tekemät rikokset ja niiden forenssinen arvosteleminen” vuosilta 1919 ja 1920. Kirjoituksissaan Nikula pohti joukkojen käyttäytymistä Suomen sisällissodassa ja sitä edeltävissä tapahtumissa. Akseli Nikula hyödynsi analyysissään kahta hieman erilaista tutkimaansa tapausta, joita hän avasi artikkelinsa ensimmäisessä osassa. Artikkelin toisessa osassa hän laajensi pohdintojaan kirjallisuudesta löytämiinsä esimerkkeihin maailmanhistoriasta. Keskitymme Nikulan oikeuspsykiatriseen argumentaatioon ja pohdimme sen tarkoitusperiä ja laajempaa merkitystä kontekstualisoinnin ja käsiteanalyysin avulla. Tarkastelussa ovat erityisesti käsitteet joukkosuggestio, degeneraatio eli rappeutuminen ja psykopatia. Oikeuspsykiatria oli Nikulalle luonteva tapa harjoittaa politiikkaa, jossa hän oli muutenkin aktiivinen. Keskeinen hypoteesimme on, että Nikulan kirjoitus oli olennaisesti sitoutunut hänen edustamansa Kansallisen Edistyspuolueen kansallisen eheytymisen ihanteisiin.</em></p> Katariina Parhi Hannu Lauerma ##submission.copyrightStatement## 2018-12-21 2018-12-21 15 25–38 25–38 Kirkon hajottaja vai rakentaja? https://lahde.journal.fi/article/view/70427 <p><em>Käsittelen artikkelissani Suomen evankelisluterilaisen kirkon saarnalupatutkinnon suorittamiseen pyrkineitä maallikkomiehiä sekä odotuksia, joita papisto heihin kohdisti. Saarnaluvan saaneet saivat julistaa kirkossa ja ottaa osaa kristinuskon opetukseen. Tarkastelen saarnaluvan anojia joukkona, joka edusti kirkolle samanaikaisesti uhkaa ja mahdollisuutta. Lupaa anovat muodostivat koulutustasoltaan ja opintulkinnoiltaan heterogeenisen joukon: hakijoita koeteltiin suullisin ja kirjallisin kokein, jotta luvan haltijoiksi päätyisi ainoastaan kirkolle myötämielisiä sekä kristinuskon opettamiseen kykeneviä miehiä. Papisto pyrki valvomaan paitsi saarnaluvan saaneiden julistusta myös näiden elämäntapoja. Saarnaoikeus oli mahdollista peruuttaa tilanteessa, jossa tutkinnon suorittanut käyttäytyi epäkristilliseen tai epäluterilaiseen tapaan. Toisaalta kirkon piirissä haluttiin myös aktivoida maallikoita hengelliseen työhön. Modernisaation murroksessa vanha kristillinen yhtenäiskulttuuri oli alkanut murentua, eikä kirkko tavoittanut kuulijoita enää samaan tapaan kuin aiemmin. Saarnaluvan saaneisiin turvauduttiin etenkin pappispulasta kärsivissä seurakunnissa. Virallista kirkon virkaa tutkinnon suorittaneilla ei kuitenkaan ollut – useimpien kohdalla saarnatoimi oli osa- ja väliaikainen. Papisto kävi 1800- ja 1900-luvuilla toistuvia keskusteluita maallikkosaarnaajien asemasta. Sekä maallikkosaarnan rajoittamisyritykset että vaatimukset saarnaluvan saaneiden toimivaltuuksien kasvattamisesta kaatuivat kuitenkin aina enemmistön vastustukseen – tutkintojärjestelmä säilyikin pitkälti samanlaisena läpi tutkittavan ajanjakson. Järjestelmän avulla kirkko pyrki yhtä aikaa kontrolloimaan saarnatoimeen pyrkivien joukkoa sekä seulomaan siitä kristilliseen työhön parhaiten soveltuvia voimia. Käytän artikkelissani prosopografista tutkimusmetodia ja määritän saarnaluvan anojien joukon jaettujen ominaisuuksien kautta: tässä tapauksessa hakijoita yhdistävät sukupuoli sekä ajatus saarnaluvan tavoiteltavuudesta.</em></p> Matleena Sopanen ##submission.copyrightStatement## 2018-12-21 2018-12-21 15 39–59 39–59 ”Meidän on otettava vastaan hyvät ja huonot asiat” https://lahde.journal.fi/article/view/74416 <p><em>Amerikkalaisten valaanpyyntialusten matkat 1840–1870-luvuilla suuntautuivat vieraille ja vaarallisille vesialueille ja kestivät jopa viisi vuotta. Valaiden pyydystäminen edellytti miehistön ja päällystön yhteistyötä sekä monenlaista osaamista. Miehistö ei ollut yhdenmukainen joukko, vaan kokemus, ammattitaito ja etnisyys vaikuttivat miesten asemaan laivalla. Jokaisella miehistön jäsenellä oli oma paikkansa laivan arvojärjestyksessä, kapteenin ollessa ehdoton auktoriteetti. Kapteenien asemaa vahvisti 1840-luvulta eteenpäin mahdollisuus ottaa vaimo mukaan matkalle. Vaimojen asemasta laivoilla on esitetty ristiriitaisia tulkintoja. Ainoana naisena muuten miehisessä yhteisössä heidät saatettiin kokea ulkopuolisina henkilöinä, jotka vaikuttivat häiritsevästi kapteenin työhön. Toisaalta he saattoivat persoonallaan vaikuttaa positiivisesti laivayhteisön mielialaan tai moraaliin.</em></p> <p><em>Nykytutkimus on osoittanut monin tavoin, kuinka viktoriaaniseen aikaan liitetyt ideaalit olivat kaukana sen ajan tavallisen ihmisen kokemuspiiristä. Työn ja kodin, julkisen ja yksityisen, naisen ja miehen maailman tarkka erottaminen ei todellisuudessa ollut niin voimakasta. Toisaalta esimerkiksi uskonnolla oli suuri vaikutus ihmisten elämään ja ihanteet koettiin tavoittelemisen arvoisina.&nbsp; Naisen lähteminen mukaan merelle oli rohkea päätös. He halusivat olla aviomiehensä seurassa ja elää perheenä laivoilla pitkän erossaolon sijaan. Miten vaimot kirjoittivat laivayhteisöstä? Milloin he kokivat osallistuvansa tapahtumiin ja milloin he olivat erillään tekemisestä? Aikaisemmassa tutkimuksessa tuodaan esille vaimojen eristäytyneisyys ja yksinäisyys laivoilla, joiden yhteisöissä ei ollut heille sijaa. Naisen tila laivalla esitetään sukupuolitettuna ja rajattuna.</em></p> <p><em>Artikkelin lähteinä käytettäviä kapteenien vaimojen kirjoittamia päiväkirjoja on luettu tarkalla lähiluvulla. Vaimot kirjoittivat itsensä osaksi yhteisöä monin tavoin, erityisesti erilaisten tapahtumien yhteydessä. Laivalla vallinneet tunnetilat kuten ilo, suru, pelko ja jännitys koskettivat myös vaimoja. Vaimoja määritti eniten omien työtehtävien puuttuminen. Vaimot kokivat itsensä osaksi päällystöä ja heidän kommenttinsa miehistöstä vaihtelivat matkan eri osuuksien mukaisesti. Pyyntivesillä miehistö oli enemmän läsnä kirjoituksissa kuin purjehduksen aikana. Artikkelissa osoitetaan aiemmista tulkinnoista poiketen, että vaimot kokivat matkat positiivisina kokemuksina ja että he olivat aktiivisia toimijoita aluksilla. He pystyivät mukautumaan erilaisiin tilanteisiin ja dokumentoivat mielellään uusia asioita. Vaimojen kautta saamme tuoreen ja mielenkiintoisen esimerkin joukon tutkimisesta historiallisessa kontekstissa. </em></p> Emilia Maria Syväsalmi ##submission.copyrightStatement## 2018-12-21 2018-12-21 15 60–86 60–86