Lähde: historiatieteellinen aikakauskirja https://lahde.journal.fi/ <p>Lähde on kaksikielinen tieteellinen julkaisu (jufo 1), joka ilmestyy vuosittain avoimena verkkojulkaisuna. Se julkaisee artikkeleita historian ja sen lähitieteiden alalta. Lähde is an annually published peer-reviewed scientific journal (fin/eng) focusing on the fields of history and social sciences.</p> Labyrintti ry ja Pohjois-Karjalan historiallinen yhdistys ry fi-FI Lähde: historiatieteellinen aikakauskirja 1795-035X Joki, koski ja kylä https://lahde.journal.fi/article/view/101412 <p>Paikannimiä tutkimalla voidaan selvittää, miten menneisyyden ihmiset ovat hahmottaneet tilaa ja miten he ovat identifioineet itsensä ja toisensa suhteessa siihen. Päijänteen pohjoisrannoilta alkavat tienoot muuttuivat 1500-luvun kuluessa eränkäyntialueista uudisasutusalueiksi, ja samalla niiden paikannimistöä tallentui varhaismoderneihin viranomaislähteisiin, etenkin veroluetteloihin mutta myös tuomioistuimien asiakirjoihin. Niiden avulla voidaan tarkastella sitä, miten uudisasuttajat ja heidän kintereillään seuraavat virkamiehet hahmottivat Jyväskylän uudisasutusalueen paikallista tilaa omista näkökulmistaan.</p> <p>Artikkelissa tarkastellaan Jyväskylän alueen paikannimistöä vuosien 1506 ja 1596 välisenä aikana. Alueen keskeisimmät paikat nimettiin paikallisten luonnonelementtien mukaan. Jyväsjärvi, sikäli kuin nimeä edes käytettiin 1500-luvulla, ei soveltunut aluetta yhdistäväksi kiintopisteeksi, mihin vaikutti hajanaisen uudisasutuksen jakautuminen kahden eri pitäjän alueelle. Asutuksesta puhuttaessa kiintopisteinä käytettiin alueen kautta kulkevaa vesireittiä eli Jyväsjokea ja siinä sijaitsevaa Leppäkoskea. Alueella oli siis kaksi kilpailevaa rinnakkaisnimeä, mutta Leppäkosken käytöstä asutusnimenä vuoden 1560 jälkeen ei kuitenkaan ole todisteita.</p> <p>Hallinto omaksui paikallisella tasolla syntyneet nimet, mutta veroluettelot kertovat myös nimistön muutoksista ja jopa sen tietoisesta muokkaamisesta. Jyväsjoen kylä oli maakirjoihin hahmoteltuna ensi sijassa viranomaisluomus, jossa yhdisteltiin kilometrienkin päässä toisistaan sijaitsevia tiloja näennäisesti yhdeksi yhteisöksi. Kymmenysluetteloissa sitä vastoin paikallinen tila kuvattiin tavalla, joka heijasti selkeämmin paikallista maantiedettä. Ilmeisesti juuri hallinnolliset tarpeet selittävät, miksi Jyväsjoki-nimen käyttö asutusnimenä päättyi: kun kauemmaksi vesireitin pohjoisosiin muutti lisää uudisasukkaita, Jyväsjoen tarkoite asutusnimenä olisi laajentunut liikaa. Hallinnon ratkaisuja olivat paikalliseen nimistöön turvautuen Leppäkoski-rinnakkaisnimen käyttö, Palokan asutuksen kirjaaminen omaksi kyläkseen ja ikään kuin pohjoisrajaksi samoin kuin Jyväsjoen nimen muokkaaminen. Otaksuttavasti asukkaatkin jo puhuivat seudusta käyttäen lyhempiä muotoja Jyväksen kylä ja Jyväskylä. Myös Jyväsjoen eteläisen naapurikylän nimenvaihdos Päijänteenpohjasta Keljoksi palveli yhtä lailla hallinnon ja kansan tarpeita, sillä Sääksmäen pitäjään kuului toinenkin, kauempana sijaitseva samanniminen uudisasutusalue.</p> <p>Luonnonpaikkoihin viittaavien paikannimien rinnalle nousi vähitellen Ihantilan ja Tourulan kaltaisia nimiä, jotka viittasivat joko tilanomistajiin tai hämäläisiin kantataloihin, siis ihmisiin ja ihmisasutukseen eivätkä luontoon. Jyväsjoki ja Leppäkoski jäivät taka-alalle ja suorastaan unohtuivat; Jyväsjoen käsite on 2000-luvulle tultaessa siirtynyt tarkoittamaan vanhan vesireitin pohjoisimpia osia ja silloinkin sitä käytetään enää harvakseltaan ja epävirallisena rinnakkaisnimenä.</p> <p>Artikkeli on osa Svenska Litteratursällskapet i Finlandin, Svenska Kulturfondenin ja Turun yliopiston ihmistieteiden tutkijakollegiumin rahoittamaa tutkimushanketta, jossa tarkastelen esimodernia tilallista puhuntaa.</p> Marko Lamberg Copyright (c) 2021 Marko Lamberg 2021-01-05 2021-01-05 16 5 36 Kotitorpasta modernisoituvaan pienviljelijätilaan https://lahde.journal.fi/article/view/101448 <p>Muutos torppareista pienviljelijöiksi tapahtui Suomessa pääosin itsenäisyyden ajan kahden ensimmäisen vuosikymmenen aikana. Muutos merkitsi paitsi monien viljelijöiden oikeudellisen aseman muutosta, mutta myös kokonaisen uuden identiteetin rakentamista. Samaan aikaan ympäröivä yhteiskunta oli muutoksessa ja uuden ajan myötä alkoi syntyä uusia vaatimuksia ja ihanteita sille, millaista oli hyvä ja oikeanlainen elämä. Tämä merkitsi syntyvän pienviljelijäväestön kouluttamista uusiin oppeihin, kuten terveelliseen ja tarkoituksenmukaiseen asumiseen. Muutos tapahtui monilla eri linjoilla: maaseudun väestöä pyrittiin valistamaan, opastamaan ja kouluttamaan uusiin tietoihin ja taitoihin sekä samalla heidän fyysinen ympäristönsä alkoi muuttua modernisaation edistyessä. Kun ajattelutavat ja materiaalinen todellisuus muuttuivat, myös elämisen ja olemisen tavat alkoivat muuntua. Kodin tilassa tämä merkitsi asumisen kokemisen muutosta.</p> <p>Tässä artikkelissa selvitän sitä, miten tämä asumisen kokemuksen muuttuminen sotien välisellä ajalla näyttäytyi vuosikymmeniä myöhemmin tehdyssä muistitietokeruussa. Kiinnitän huomion artikkelissa erityisesti siihen, miten muistitietoaineistoa voi hyödyntää, epätäydellisyydestään huolimatta, tilan kokemisen tutkimuksessa. Artikkelin alkuosassa olen keskittynyt tähän metodologis-teoreettiseen problematiikkaan materiaalis-kulttuurisen kodin tilan, kokemisen ja muistitietotutkimuksen yhdistävästä näkökulmasta. Samalla olen valottanut valittuun aineistoon liittyviä kysymyksiä ja varauksia. Artikkelin jälkimmäisessä osassa sovellan analyyttistä kehystäni tutkimuksen pääasiallisena aineistona olleeseen muistitietokeruuseen. Analyysin tulokset osoittavat, miten muuttuvassakin kodin tilassa säilyi osia perinteisistä tavoista olla ja elää. Samalla ne kertovat siitä, miten kodin tilan kokeminen ja muistelukerronta rakentuvat sosiaalisesti jaetussa ja tuotetussa todellisuudessa. Muisteluissa yhdistyvät niin useat aikatasot, materiaalinen todellisuus, kulttuuriset vaikutteet, sosiaalinen ympäristö kuin henkilökohtainen kokemushistoria.</p> Henrik Mattjus Copyright (c) 2021 Henrik Mattjus 2021-01-07 2021-01-07 16 37 – 58 37 – 58 Neuvottelu kaupunkitilasta https://lahde.journal.fi/article/view/82672 <p style="margin-bottom: 0.28cm; line-height: 150%;" align="justify"><span style="font-family: Times New Roman, serif;"><span style="font-size: medium;">Artikkelissä tarkastellaan suurtilanomistajien yhdessä maanmittausinsinöörin kanssa Tampereen kaupungin lähiympäristöön 1900-luvun alussa suunnittelemia työväenasuntoalueita kaupunkitilan ja kaupunkihallinnan käsitteiden kautta. Hatanpään ja Kaarilan kartanot, joiden maille oli syntynyt esikaupunkiasutusta 1800-luvulta lähtien, pyrkivät kaavasuunnitelmien avulla saamaan järjestystä alueilleen ja siten luomaan maaseudulle kaupunkimaista tilaa. Merkittävin suurtilojen asuntoalueista oli Hyhky, jonne oli kortteleihin järjestettyjen asuintonttien lisäksi varattu aluita teollisuutta, palveluita, kaupankäyntiä, virkistystä ja koulunkäyntiä varten. Eri tahot muokkasivat ja kontrolloivat esikaupunkitilaa. Vuokrasopimusten ja kontrollikäyntien avulla tilanomistajat valvoivat tontinvuokraajiensa rakentamista, asumista ja elämää vuokrapalstalla. Tampereen toimineista yhdistyksistä filantropinen Naisyhdistys harjoitti huomattavan laajaa esikaupunkien naisille suunnattua kotitalous ja puutarhaopetusta, jonka tarkoituksena oli muun muassa parantaa esikaupunkiympäristöä ja sitä kautta ihmisten elämää. Esikaupunkitonttien vuokraajat muokkasivat itse esikaupunkitilaa rakentamalla tiloja yritys- ja yhdistystoiminnalle, tuottamalla palveluja, perustamalla puutarhoja ja rakentamalla infrastruktuuria. Kaupunkihallinnan eri osapuolet, tilanomistajat, asukkaat, kaupunki, maalaiskunta ja valtio, osallistuivat yhdessä ja konfliktissa esikaupunkia koskeviin kysymyksiin ja samalla määrittelivät esikaupunkitilaa. Kaupungin-, valtion- ja lääninhallinnossa esikaupunkeja käsiteltiin lähinnä ongelmadiskurssissa ja yhtenä kokonaisuutena, jolloin kaavoitettujen asuntoalueiden erityislaatuisuus ei noussut esille. Esikaupunkialueiden kasvaessa ja muuttuessa vaihettumisvyöhykkeeksi, jolloin ne eivät olleet enää maaseutua eivätkä vielä kaupunkiakaan, sekä tilanomistajat että maalaiskunta olivat valmiita siirtämään ne osaksi kaupunkia. Kaupunki, joka omia rajojaan laajempana toimijana pyrki monin tavoin vaikuttamaan esikaupunkeihinsa, ei ollut valmis niitä vielä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä vastaanottamaan.</span></span></p> Mirja Helena Mäntylä Copyright (c) 2021 Mirja Helena Mäntylä 2021-01-21 2021-01-21 16 59–84 59–84