Joki, koski ja kylä

Jyväskylän uudisasutusalueen paikannimistö varhaismodernin tilanhahmottamisen ilmentäjänä

Abstract

Paikannimiä tutkimalla voidaan selvittää, miten menneisyyden ihmiset ovat hahmottaneet tilaa ja miten he ovat identifioineet itsensä ja toisensa suhteessa siihen. Päijänteen pohjoisrannoilta alkavat tienoot muuttuivat 1500-luvun kuluessa eränkäyntialueista uudisasutusalueiksi, ja samalla niiden paikannimistöä tallentui varhaismoderneihin viranomaislähteisiin, etenkin veroluetteloihin mutta myös tuomioistuimien asiakirjoihin. Niiden avulla voidaan tarkastella sitä, miten uudisasuttajat ja heidän kintereillään seuraavat virkamiehet hahmottivat Jyväskylän uudisasutusalueen paikallista tilaa omista näkökulmistaan.

Artikkelissa tarkastellaan Jyväskylän alueen paikannimistöä vuosien 1506 ja 1596 välisenä aikana. Alueen keskeisimmät paikat nimettiin paikallisten luonnonelementtien mukaan. Jyväsjärvi, sikäli kuin nimeä edes käytettiin 1500-luvulla, ei soveltunut aluetta yhdistäväksi kiintopisteeksi, mihin vaikutti hajanaisen uudisasutuksen jakautuminen kahden eri pitäjän alueelle. Asutuksesta puhuttaessa kiintopisteinä käytettiin alueen kautta kulkevaa vesireittiä eli Jyväsjokea ja siinä sijaitsevaa Leppäkoskea. Alueella oli siis kaksi kilpailevaa rinnakkaisnimeä, mutta Leppäkosken käytöstä asutusnimenä vuoden 1560 jälkeen ei kuitenkaan ole todisteita.

Hallinto omaksui paikallisella tasolla syntyneet nimet, mutta veroluettelot kertovat myös nimistön muutoksista ja jopa sen tietoisesta muokkaamisesta. Jyväsjoen kylä oli maakirjoihin hahmoteltuna ensi sijassa viranomaisluomus, jossa yhdisteltiin kilometrienkin päässä toisistaan sijaitsevia tiloja näennäisesti yhdeksi yhteisöksi. Kymmenysluetteloissa sitä vastoin paikallinen tila kuvattiin tavalla, joka heijasti selkeämmin paikallista maantiedettä. Ilmeisesti juuri hallinnolliset tarpeet selittävät, miksi Jyväsjoki-nimen käyttö asutusnimenä päättyi: kun kauemmaksi vesireitin pohjoisosiin muutti lisää uudisasukkaita, Jyväsjoen tarkoite asutusnimenä olisi laajentunut liikaa. Hallinnon ratkaisuja olivat paikalliseen nimistöön turvautuen Leppäkoski-rinnakkaisnimen käyttö, Palokan asutuksen kirjaaminen omaksi kyläkseen ja ikään kuin pohjoisrajaksi samoin kuin Jyväsjoen nimen muokkaaminen. Otaksuttavasti asukkaatkin jo puhuivat seudusta käyttäen lyhempiä muotoja Jyväksen kylä ja Jyväskylä. Myös Jyväsjoen eteläisen naapurikylän nimenvaihdos Päijänteenpohjasta Keljoksi palveli yhtä lailla hallinnon ja kansan tarpeita, sillä Sääksmäen pitäjään kuului toinenkin, kauempana sijaitseva samanniminen uudisasutusalue.

Luonnonpaikkoihin viittaavien paikannimien rinnalle nousi vähitellen Ihantilan ja Tourulan kaltaisia nimiä, jotka viittasivat joko tilanomistajiin tai hämäläisiin kantataloihin, siis ihmisiin ja ihmisasutukseen eivätkä luontoon. Jyväsjoki ja Leppäkoski jäivät taka-alalle ja suorastaan unohtuivat; Jyväsjoen käsite on 2000-luvulle tultaessa siirtynyt tarkoittamaan vanhan vesireitin pohjoisimpia osia ja silloinkin sitä käytetään enää harvakseltaan ja epävirallisena rinnakkaisnimenä.

Artikkeli on osa Svenska Litteratursällskapet i Finlandin, Svenska Kulturfondenin ja Turun yliopiston ihmistieteiden tutkijakollegiumin rahoittamaa tutkimushanketta, jossa tarkastelen esimodernia tilallista puhuntaa.