Kirkon hajottaja vai rakentaja?

Suomen evankelisluterilaisen kirkon saarnaluvan anojat ja maallikkosaarnaajan kriteerit 1870–1923

  • Matleena Sopanen Tampereen yliopisto
Avainsanat: maallikkosaarnaaja, saarnalupatutkinto, Suomen evankelisluterilainen kirkko, 1800-luku, 1900-luku, prosopografia, kirkkohistoria

Abstrakti

Käsittelen artikkelissani Suomen evankelisluterilaisen kirkon saarnalupatutkinnon suorittamiseen pyrkineitä maallikkomiehiä sekä odotuksia, joita papisto heihin kohdisti. Saarnaluvan saaneet saivat julistaa kirkossa ja ottaa osaa kristinuskon opetukseen. Tarkastelen saarnaluvan anojia joukkona, joka edusti kirkolle samanaikaisesti uhkaa ja mahdollisuutta. Lupaa anovat muodostivat koulutustasoltaan ja opintulkinnoiltaan heterogeenisen joukon: hakijoita koeteltiin suullisin ja kirjallisin kokein, jotta luvan haltijoiksi päätyisi ainoastaan kirkolle myötämielisiä sekä kristinuskon opettamiseen kykeneviä miehiä. Papisto pyrki valvomaan paitsi saarnaluvan saaneiden julistusta myös näiden elämäntapoja. Saarnaoikeus oli mahdollista peruuttaa tilanteessa, jossa tutkinnon suorittanut käyttäytyi epäkristilliseen tai epäluterilaiseen tapaan. Toisaalta kirkon piirissä haluttiin myös aktivoida maallikoita hengelliseen työhön. Modernisaation murroksessa vanha kristillinen yhtenäiskulttuuri oli alkanut murentua, eikä kirkko tavoittanut kuulijoita enää samaan tapaan kuin aiemmin. Saarnaluvan saaneisiin turvauduttiin etenkin pappispulasta kärsivissä seurakunnissa. Virallista kirkon virkaa tutkinnon suorittaneilla ei kuitenkaan ollut – useimpien kohdalla saarnatoimi oli osa- ja väliaikainen. Papisto kävi 1800- ja 1900-luvuilla toistuvia keskusteluita maallikkosaarnaajien asemasta. Sekä maallikkosaarnan rajoittamisyritykset että vaatimukset saarnaluvan saaneiden toimivaltuuksien kasvattamisesta kaatuivat kuitenkin aina enemmistön vastustukseen – tutkintojärjestelmä säilyikin pitkälti samanlaisena läpi tutkittavan ajanjakson. Järjestelmän avulla kirkko pyrki yhtä aikaa kontrolloimaan saarnatoimeen pyrkivien joukkoa sekä seulomaan siitä kristilliseen työhön parhaiten soveltuvia voimia. Käytän artikkelissani prosopografista tutkimusmetodia ja määritän saarnaluvan anojien joukon jaettujen ominaisuuksien kautta: tässä tapauksessa hakijoita yhdistävät sukupuoli sekä ajatus saarnaluvan tavoiteltavuudesta.

Julkaistu
2018-12-21
Viittaaminen
Sopanen, M. (2018). Kirkon hajottaja vai rakentaja? Suomen evankelisluterilaisen kirkon saarnaluvan anojat ja maallikkosaarnaajan kriteerit 1870–1923. Lähde: Historiatieteellinen Aikakauskirja, 15, 39–59. Noudettu osoitteesta https://lahde.journal.fi/article/view/70427
Osasto
Artikkelit